| Torstai, 10.03.2011
Mika nousi pitkillä piikeillä SM-sarjan kärkeen
SM-jääratasarjan kauden toinen osakilpailu päästeltiin Kuortaneen Kuhajärvellä. Mika Vaaranmaa nousi teknisistä ongelmista huolimatta molempien 2-vetoluokkien A-finaaleihin. Pitkillä piikeillä hankittu A-finaalin toinen sija nosti jalasjärveläisen Luokan 2. SM-taulukon piikkipaikalle.
Mikan urakka rallipyörien alkuerässä käynnistyi yskien. Siinä kilpakumppani lähti matkaan kun valot sammuivat jossakin muualla, vaan ei Kuhajärven lähtövaloissa. Epätasainen startti hyväksyttiin ja Mika suihki sijalta yhdeksän muiden perään. Kolmen kierroksen ja reilun kolmen kilometrin puristelun jälkeen Mika ehti kalkkiviivoille neljäntenä ja sillä aukesi paikka B-finaaliin. Siinä Mika päästeli toiseksi ja sillä A-finaaliin.
A-finaalikin lähti Mikalta liikkeelle nihkeästi jälkijoukoista, mutta hikisen urakan jälkeen mies oli lipulla neljäntenä.
- Lähtö meni ihan läskiksi. Kun työnsin kakkosta pesään, mitään ei tapahtunut. Siitä piti lykätä suoraan kolmoselle. Nyt on tauon ajaksi paljon töitä. Laatikko pitää saada kuntoon ennen pitkien piikkien eriä, Mika totesi.
Luokan 1. kärkinelikko lipulla oli; Jukka Lassila, Harri Uitto, Juha Sillanpää ja Mika Vaaranmaa. Luokan 1. SM-pistekärki 2/3 osakilpailun jälkeen; 1) Jukka Lassila, Toyota, 63p. 2) Mika Vaaranmaa, Escort, 60p. 3) Juha Sillanpää, BMW, 60 p.
Työnäyte
Vaaranmaa Racingin mekaanikot tekivät hyvää työtä ja Escort RS Cosworthin vaihdeaski oli kunnossa kun Mika lähti pitkien piikkien ensimmäiseen karsintalähtöön. Siitä jalasjärveläiselle lohkesi helposti toinen sija, joka vei A-finaaliin.
Finaalissa oli taas tuttua rymistelyä ja kärkeen hyökkäsivät keskimoottoriset Toyotan laitteet. Mikan urakka kuuden kierroksen kahinassa alkoi takajoukoista. Ukko tai kaksi per kierros jäi ”jalkoihin” kun Mika tuuppasi Escorttinsa kakkospaikalle. Pariin kertaan Mika nousi johtopaikkaa pitäneen Harri Uiton kyljille, mutta ohituspaikka ei auennut. Ruutulipulla kärkinelikko oli; Harri Uitto, Mika Vaaranmaa, Juha Sillanpää ja Juhani Heinonen.
Jo rallipyörien puolella Mika teki mahtavia nousuja takajoukoista kärkeen ja sama tahti jatkui pitkillä piikeillä. Jalasjärveläinen antoi Kuhajärvellä työnäytteen osaamisestaan ja kumosi samalla sen monien väittämän, että jääradoilla podium-paikat ratkotaan lähtösuoralla. Kyllä takaakin ehtii kun alla on liikkuva laite ja kuskilla ranteet kunnossa.
Luokan 2. SM-pistekärki 2/3 osakilpailun jälkeen;
1) Mika Vaaranmaa, Escort, 61 p.
2) Juha Sillanpää, BMW, 55 p.
3) Jukka Lassila, Toyota, 50 p.
SM-jääradan kauden mitalistit ja muut menestyjät pistetään järjestykseen Kokkolan finaaleissa maaliskuun 12. päivänä.
JiiVee Korpela
|